Loading...

Salaisten jouluystävien paketteja esittelyssä

Paketteja näyttäisi saapuvan perille tiheään tahtiin, hyvä niin! On ollut ihana huomata, kuinka jouluisia paketteja olette saaneet laitettua liikkeelle jo syys-lokakuussa. Ja ennen kaikkea minusta ainakin on olluta ihanaa seurata pakettien perille kulkeutumista ja samalla odotella omaa pakettia sekä toki lähettää paketti omalle Salaiselle Jouluystävälle.

Muistattehan ilmoittaa minulle sähköpostilla paketin saapumisesta sekä blogikirjoituksesta. Tai jos et bloggaa, niin muistattehan kirjoittaa esittelyt paketeistanne ja lähettää ne minulle.

Nyt jännitetään saavatko kaikki pakettinsa tämän viikon aikana… Muistattehan, että jos sääntöjä ei noudateta joutuu pois tästä lahjaringistä. Mutta eikös niin, että kaikki ovat tosissaan ja innolla tässä mukana loppuun saakka? 🙂

Ninskun paketti

Posti on pari päivää ollut meillä myöhässä ja yhtenä päivänä jätti postipoika tulematta kokonaan. Tänään laatikko olikin täynnä kirjeitä, joita sisälle tuodessani yllätyin huomatessani kasan kilisevän kivasti. Arvasin heti mistä on kysymys! Salasen jouluystävän ensimmäinen paketti oli perillä! En loppujen lopuksi päässyt edes sisälle asti kun jo avasin kuoren ja niinhän se oli täynnä jouluisia juttuja. Sain siis ensimmäisessä paketissa maustehyllyn täydennystä glögimausteesta ja piparkakkumausteesta. (Piparkakkumaustetta onkin ollut ikävä, taidan ripauttaa kahvinpurujen joukkoon sitä heti tänään ja nauttia joulukahvia!) Kirjeessä oli myös suloisia kulkusia askarteluun… se kilinä johtui siis näistä. Ja sokerina pohjalla kolmen tontun koristepakkauksen ja kauniin kortin. Kiitoksia ihanan jouluisesta ja mieluisasta paketista Salaiselle Jouluystävälleni!

Kuva: Ninsku

Satun paketti

Saavuin reissusta kotiin ja siellä minua odotti paketti. Ensin ihmettelin mikä se on, kunnes muistin Salaisen jouluystävän 🙂

Paketista löytyi Leivotaan-lehti ja Leipäkirja. Näissä oli niin kivoja reseptejä, että ainakin osa pääsee testaukseen. Lisäksi paketissa oli puna-valkoisia servettejä sekä Decoupage-paperia, metallitähtiä, punaisia helmiä ja rautalankaa. Näistä kehittelen jotakin mukavaa vaikka joulukuuseen. Kaiken kruunasi suloinen kortti.

Kiitos Salainen jouluystäväni ihanasta paketista.

Kuva: Satu

Kuva: Satu





Blogilliset paketin saaneet

Kaesan käsityöt

Humbuugi

Lumihiutaleita portailla

Mustankissan tytär

Jouluisia hetkiä

0

You might also like

Comments (5)

  • Joulun Mieltä 5 vuotta ago Reply

    Ihania paketteja saapunut taas =)

  • Milla 5 vuotta ago Reply

    Hieman huolestuttaa, kun omaa pakettia ei ole vielä näkynyt.. Mutta vielähän tässä on pari päivää aikaa.

    Nalle 5 vuotta ago Reply

    Samaa itse mietin kun minun kaan ei ole tullut, mut ehkä pe viimeistään…tulee tulee <3

  • Joulufani 5 vuotta ago Reply

    Ihana kun joulu tulee taas! Kaikki tuoksut ja maut ja se tunnelma kokonaisuudessaan. Nyt ajattelin ensitöikseni väkerrellä joulukortit omasta kuvasta. Sukulaiset saa tänävuonna meiltä kortin mitä koristaa juuri syntynyt pikkunyytti ! 

  • Gerkko 5 vuotta ago Reply

    Hei, mä sain paketin postiin vasta eilen eli 16.pvä joten voi olla että se ei ihan tuoksi 19.päiväksi kerkiä, toivottavasti ei haittaa. Tästä oppien toisten pakettien kanssa yritän olla ajoissa. Oma paketti odottaa postissa, saan maanantaina haettua.

Leave a Reply