Loading...

Ensimmäiset kosmetiikkajoulukalenterit julkaistu 2020

sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Apua, joulu on ihan selvästi tulossa. Ensimmäiset kosmetiikkajoulukalenterit on nimittäin jo julkaistu ja ensimmäisenä ainakin omiin silmiini osuneista ennätti *The Body Shop.

Olen itse tykännyt kosmetiikkajoulukalentereista ja jonkinlainen sellainen minulla on ollut monena vuotena. Nämä The Body Shopin kalenterit on olleet ymmärtääkseni suosittuja edellisinä jouluina eikä tämän vuotisetkaan kovin hassuille vaikuta. Heidän tuotteistaan olen kuitenkin aina tykännyt.

The Body Shop on tuonut markkinoille kosmetiikkajoulukalenterit jo 17 vuotta sitten, joten kovin uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Toki suosio on noussut viime vuosina huimasti, enkä ihmettele, koska onhan kosmettiikakalenterit täydellistä itsensä hemmottelua pimeänä vuoden aikana.

Kalentereja löytyy kolmessa eri hintaluokassa, kuten aiempinakin vuosina. Kuvitukset ovat jouluiset, mutta koska itse pidän hieman enemmän perinteisistä joulukuvista, nämä eivät ole omaan silmään mitään täydellisiä. Toki ymmärrän kuvituksen ajankohtaisuuden ja pointin, kaikesta huolimatta yhdessä oleminen ja tekeminen on tärkeintä. Jouluhan ei ole stressin aikaa, vaan ihanaa yhdessä olemista kaikkine kommelluksineen ja tapahtumineen.

Edullisin The Body Shopin kosmettiika joulukalenteri.

Edullisin kosmetiikkakalenteri maksaa 79€ ja se sisältää mm. matkakokoisia tuotteita joulukuun ensimmäisestä päivästä aina aattoon saakka. Koko lista kalenterin sisällöstä löytyy *tuotteen omalta sivulta.

Keskihintaisessa joulukalenterissa luukkuja on yksi enemmän eli 25 kpl ja hintaa kalenterilla on 99€. Tämän kalenterin sisältö on jo hieman houkuttelevampi kuin edullisemma, koska mukana on muutakin kokoa kuin matkakokoisia tuotteita. Koko listauksen kalenterin sisällöstä löydät *tuotteen omalta sivulta.

The Body Shopin kallein joulukalenteri

Ultimaattinen joulunodotuksen ylistäjä onkin sitten jo 149€ hintainen. Tässä kalenterissa on myös 25 luukkua ja sisältää matkakokoja että täysikokoisia tuotteita. Koko listauksen kalenterin sisällöstä löydät* tuotteen omalta sivulta.

Minkä kalenterin valitsisit?

Minä valitsisin näistä tuon keskihintaisen, koska en halua pelkkiä matkakokoisia tuotteita. Myös kalenterin väri, punainen, miellyttää eniten jouluihmisen silmää ja sen saa varmasti sopimaan jouluiseen sisustukseen. Kallein olisi ehdottomasti minun ykkösvalinta, jos hinta olisi hieman edullisempi… Toki kalenterissa myös on sisältöä enemmän kuin joulukuussa varmasti ennättää käyttää. Ainakin näin on käynyt joka vuosi matkakokoisia tuotteita sisältävien kalenterien kanssa. Taitaa viimeiset edellisvuoden kalenterin tuotteet olla vasta nyt käytössä…

0

You might also like

No Comments

Leave a Reply

twenty − 8 =